Graafisia palveluita ammattitaidolla

Teen omassa yrityksessä freelancer pohjalta graafisia palveluita yrityksille ja yksityisille. Voin myös toimia ad:n työparina tai kiireapuna etätyönä.

Teen selkeää, käytännöllistä ja kohtuuhintaista graafista suunnittelua, taittoa ja kuvankäsittelyä asiakkaan tarpeen mukaan. Toimialaani kuuluvat mm. esitteiden, julisteiden, korttien, kirjojen ja cd:n kansien ulkoasusuunnittelu sekä taitto. Suunnittelen myös logoja, teen graafisia ohjeita sekä pienimuotoisa nettisivuja. Toimin PC-ympäristössä ja yrityksellämme on Adobe Creative Suite CS3 -paketin ohjelmalisenssit.

Vaativa kuvankäsittely ja kuvittaminen

Olen erikoistunut vaativaan kuvankäsittelyyn, jossa vain mielikuvitus on rajana. Teen kuvituskuvia valokuvista kuvankäsittelyn keinoin. Kuviani voi käyttää sellaisenaan vaikka sisustukseen, kuvituskuvana esitteiden tai vaikkapa kirjojen kansiin. Niistä voi käyttää osia bannereihin, julkaisuihin tai tehdä vaikkapa perinteisen postikortin, kutsu- tai onnittelukortin.

Portfoliossa on nähtävillä viimeisimpiä kuviani ja linkkejä gallerioihin. Käytän suunnittelussani ja kuvituksissa usein kasviaiheita lähtökohtana.